Sodankylän Bongariwebbi
 
Kartta | Havainnot | Haku | Uutiset | Linkit | Palaute | Etusivu | In English

Uutiset


Päivämäärä: 03.02.2002
 

TERVETULOA UUTISSIVUILLE

 

Olen ylläpitänyt näitä sivuja nyt kolme vuotta. Idea sivuista syntyi, kun Arktiset kyläpolut-hankkeen yhteydessä tehty Sodankylän lintupaikkaopas pantiin myös verkkoon. Lupasin silloin matkailusihteerille, Riitta Ylivaaralle, että voisin panna myös havaintoja kyseisille sivuille, kunhan tekniikka olisi helppoa ja voisin hoitaa homman kotikoneelta. Arctic Data Kilpimaa oy teki pohjatyöt vastuullisena Sami Kallio.

Tekniikka tökki alussa,totta kai. Syksyllä 1999, kun pahimmat lastentaudit oli saatu siivottua ja havaintoja ei enää häipynyt taivaan tuuliin, huomasin, että tämähän on verraton väline havaintoarkiston ylläpitoon. Oman havaintovihonkin ylläpito rationalisoitui.

Pyytelin palautetta lukijoilta, siis sodankyläläisiltä lintuharastajilta, mutta kukaan ei rohjennut reiluun kritiikkiin. Kiittelivät vain, että havaintoja kommentoitiin ja suhteutettiin vanhempaan havaintodataan.

Vähitellen päädyin siihen, että sivujeni tehtäviä olisivat: a) toimia Sodankylän retkeilyalueen havaintoarkistona, b) kertoa perusfenologasta:kevätmuutolta kaikkien lajien tuloajat ja syksisin mielenkiintoisimmat ilmoitetut havainnot, c) toimia havaintotarinankerronnan arkistona, jossa albinistiset erikoisuudet, lintujen oudot käyttäytymispiirteet yms. tulisivat myös kerrottua, d) yllyttää ihmisiä retkeilemään ja myös ilmoittamaan havaintojaan, e) toimimaan myös alueen perhoshavaintofoorumina ja muutenkin kehittyvinä luonnontarkkailua korostavina sivuina, f) toimia osittain omana havisvihkonani.

Sodankylän retkeilyalueeksi muodostui Savukoski, Pelkosenniemi, Inari Saariselälle asti, Rovaniemen mlk Napapiiriltä pohjoiseen ja osittain Kittilä, siis alueet, jossa ei ole systemaattista havaintojen taltiointia ja jotka ovat Sodankylän kunnan katveessa. Kirjaan muista kunnista tehdyt havainnot pukkikirjaimin (KITT, INARI, SAV, PELK, KEMIJ,ROIMLK), jotta ne olisivat helpommin myöhemmin koostettavissa. Sodankylän havainnot pyrin ankkuroimaan lähimpään kylään.

Sivujen puutteena on ollut se, että niistä on puuttunut infopalsta. Siksi erilaisten bongauskisojen tulokeset ja lintutapahtumat oli ujutettava havaintoarkistomassaan. Kesällä 2001, kun ADK oy uudisti sivuja, puute saatiin korjattua: perustettiin uutiset-sivu. Pyrin tämän klikkauksen allaolevalla tietokentällä kertomaan luontoon liittyvistä yleisötapahtumista, bongauskilpailuista tuloksineen, antamaan retkivinkkejä ja antamaan muitakin luontoharrastukseen liittyviä ideoita. Tässä toivon palstan lukijoiden kommentteja.

Olin aluksi hämmentyneenä, lukeeko kukaan havaintopalstaani. Helmikuussa 2001 panimme laskurin ja kävijöitä vajaassa vuodessa on ollut vajaat 5000. Olin ihmeissäni suuresta kävijämäärästä,joka innostaa ylläpitämään sivuja,kunhan kerrotte, mitä toivotte luettavaksi.

Sivujen ylläpitäjä OSSI PIHAJOKI (oman leipätyönsä ohessa ja omilla yhteyskustannuksilla, en lupaa liikaa).

Uutishistoria

Sodankylän kunta   Bongariwebbi
(C) 2001 Sodankylän kunta & ADK Oy